Ristiretkistä

Yksi 1900-luvun keskeisimmistä uskonnollisista asiapapereista on niin sanottu Barmenin julistus, jota laatimassa olivat ajan teologiset ykköstykit Dietrich Bonhoeffer ja Karl Barth.

Eräs sukulaismies tapasi vuosia sitten Itä-Berliinissä vanhan piispan, joka oli ollut paikalla paperia laadittaessa. Sukulaiseni tiedustellessa, että miksi paperi on niin kalvinistinen, selitti piispa: No, kuulkaa, kun tapahtui niin, että Dietrichille tuli kauhea päänsärky ja Karl kirjoitti sen yksin.

Juttu on tosi ja osoittaa, miten sattumanvaraisia kirkkohistorialliset tapahtumat ovat.

St. Louisin keskiajan historian professorin Thomas E. Maddenin toimittama teos Ristiretket (Gummerus 2004) sisältää runsaasti kertomuksia samanlaisista sattumuksista.

Teokseen sisältyvässä artikkelissaan Vermontin historian emeritus Alfred J. Andrea kirjoittaa: ”Varsin yleisen mutta väärän käsityksen mukaan roomalaiskatolinen ja kreikkalaiskatolinen kirkko ajautuivat pysyvään ja sovittamattomaan ristiriitaan vuonna 1054.” Andrean mukaan tosiasiassa sattui siten, että paavin lähetti kardinaali Umberto de Silva julistivat Konstantinopolin patriarkan Mikael Cerulariuksen pannaan ehtoollisessa käytetyn leivän happamattomuutta koskevassa riidassa. Panna ei koskenut koko Bysantin kirkkoa eikä paavi Leo IX tiennyt pannasta mitään, koska oli juuri kuollut. Yleisesti pannaa pidettiin henkilökohtaisena näkemyksenä ja tapaus unohtui pian.

Korkealaatuinen viimeaikaista ristiretkitutkimusta popularisoiva teos pyrkii korjaamaan monia muitakin yleisesti hyväksyttyjä näkemyksiä. Teoksen mukaan median välittämä ristiretkikuva on Runcimanin kolmiosaiseen ristiretkihistoriaan nojaava. Runciman uskoi, että ristiretkien taustalla eivät olleet uskonnolliset motiivit vaan inhimilliset tarpeet. Virheellisesti on esitetty, että ristiretkeläiset olivat perheen toisia poikia, jotka etsivät itselleen valtaa ja mantuja. Näin ei ollut. Maddenin teoksessa pyritään luomaan kuvaa, jonka mukaan keskiajan ihmiset eivät edustaneet moderneja käsityksiä vaan he todella uskoivat olevansa Jumalan asialla.

Heitä oli paljon. Ensimmäiselle ristiretkelle lähti 100 000 ihmisen armeija, josta 40 000 tuli pupu pöksyyn. Huolto on ollut kova urakka. Hevonen söi päivässä 11 kiloa heinää ja sotilas kilon leipää. On siinä kylät Jerusalemiin mennessä tyhjennetty.

Teos on ajankohtainen, koska ristiretket on usein liitetty George W Bushin toimiin. Puskayrjö Irakiin lähtiessään meni käyttämään sanaa crusade, joka juontuu sanasta crux kääntyy arabiaksi ristin sotana.

Ristin sodan islamilainen vastine on jihad, jolla on neljä muotoa: käden, suun, sydämen ja miekan jihad. Ensimmäinen on armeliaisuutta, toinen tunnustamista, kolmas pyhittymistä ja neljäs sotaa. Muhammed sanoi voittoisan miekan jihadin jälkeen: Olemme siirtymässä vähäisestä jihadista suurempaa, joka tarkoitti sydämen jihadia. Kilvoittelua, kuten kristityt sanovat.

Nykyisin molemmat tahot, niin äärimuslimit kuin puskayrjökin käyttävät jihadia historiallisesti löysästi propagandatarkoituksiin. Unohdetaan muun muassa muslimien sisäiset ja kristittyjen sisäiset pyhät sodat. Islamististen ääriryhmien pääideologeja ovat olleet Sayyid Qutb sekä Sayid Abu’l A’la Mawdud, jonka teoksia on luettu Pakistamin radikaaleissa uskonnollisissa oppilaitoksissa sekä talibanien leireillä Afganistanissa. Mawdudille jihad merkitsee sitä, että islamin tähtäimessä ei ole vain yksi islamilainen valtio vaan ”Islam tahtoo koko maailman.”

Ristiretkien pääkohde keskiajalla oli islamilaisten valloittama Jerusalem, joka on Islamin kolmas pyhä kaupunkin Mekan ja Medinan jälkeen. Islamin uskonkin mukaan Jeesus, profeetta, on noussut siellä taivaaseen.

Mutta ristiretkiä tehtiin myös muun muassa Espanjassa sekä pohjoismaissa ja Baltiassa. Ruotsalaiset hoitelivat suomalaiset ja suuntasivat Tuomas-piispan johdolla Venäjälle, missä Aleksanteri Nevski torjui heidät Väinäjoen edustalla. Balttiassa taistelivat Saksalaiset ritarit sekä Kalparitarit, jotka myöhemmin sulautettiin ensimainittuihin puoli-itsenäisenä Liivinmaan ritarikuntana. Hätkähdyttää se, että Liettua kääntyi kristinuskoon vasta 1400-luvulla.