Suunnitelmat valtion ensi vuoden budjetiksi julistettiin eilen. Knoppitietona painettakoon mieleen, että kokonaissumma on 45.5 miljardia euroa.
Kahisevaa käteen luvataan enemmän, koska hinnat ovat nousseet ja kulutusta tietenkin tahdotaan pitää yllä.
Asiaan liittyy muutama kiinnostava seikka.
Ensinnäkin oletus, että kulutus eli rahankierto markkinoilla on autuuden ehto.
Se se on tämän niin kutsutun taitetun ideksinkin sisältö. Taitettu indeksi tarkoittaa sitä, että eläkkeisiin ei tehdä yhtä suuria korotuksia kuin muihin maksuihin.
Miksi niin ei tehdä. Ratkaisun taustalla on se, että nykyiset eläkeläiset ikään kuin maksavat tulevia eläkkeitä, jotka on pidettävä korkeana.
Ne pidetään korkeana siksi, että eläkeläisten määrä kasvaa. Isolla ihmismäärällä pitää olla paljon rahaa, jotta markkinat pyörivät. Taitetun indeksin myötä tulevaisuuden eläkeläiset määritellään kuluttajiksi erityisesti hyvinvointiteollisuuden markkinoille ja lisäksi sekin perustuu oletukseen siitä, että rahankierto markkinoilla on autuuden ehto.
En kirjoita tätä nälviäkseni vaan kirjatakseni tähän vallitsevan valtiontaloudellisen ajattelutavan. Ratkaisun kannattaja voi sanoa: katso, miten saksalaisen hyvinvointivaltion talous ryskyy kohta seinään, koska sen korjaamiseksi ei tehty samoja asioita kuin suomalaisen yhteiskunnan korjaamiseksi 1990-luvulta alkaen. Vastustaja taas voisi sanoa: no mitäpä me suomalaiset niitä leikkauksia teimme, koska olemme riippuvaisia Saksan taloudesta ja tässä ajetaan seinään Saksan mukana riippumatta omista leikkauksistamme.
Toinen kiinnostava näkemys on tulkinta oikeudenmukaisuudesta.
Hallituksen näkemys oikeudenmukaisuudesta ei edusta perinnäistä aristoteelista oikeudenmukaisuuskäsitystä sen koko täyteydessä, mikäli se todellakin on se, jonka valtionvarainministeri esitteli eilisissä uutisissa.
Hän sanoi, että on oikeudenmukaista, että kaikki tuloryhmät saavat samanlaisen veronalennuksen.
Kaikille samaa.
Puutun tähän siksi, että me suomalaisissa kouluissa yritämme opettaa jalolle nuorisollemme, että älä unta nää, kun tämä yksiulotteinen "kaikille samaa" -mölinä ilmestyy estradille oikeudenmukaisuuden valepukuun vyöttäytyneellä.
Mitä nyt opetetaan, jos Suomen hallitus on sitoutunut tähän näkemykseen. Miten hoidamme perinnäisen sivistystyön, johon on kuulunut moraalikasvatus, jos tuo muka on oikeudenmukaisuuden pihvi?
”Kaikki työ on yhtä arvokasta.” Se työ, jota arvostetaan rahapalkalla enemmän kuin toista työtä, on yhtä arvokasta kuin se, josta maksetaan vähemmän? Siksi kaikille sama alennus.
Mihinkä jäi ajatus siitä, että kullekin se, mitä hän ansaitsee, esimerkiksi.
Ei tämä nyt suoraan sanoen ihan niin mene. Yhtä hyvin voitaisiin sanoa, että kaikki eläkkeet ovat yhtä arvokkaita. Nykyiset eläkkeet ovat yhtä arvokkaita kuin tulevat eläkkeet. Joko taitettu indeksi täältä ikuisuuteen tai sitten se pois kaikkien aikojen eläkkeistä.
Kaikille samaa, höh. Jos Samuli Paronen totesi, että ei kukaan voi elää toisen elämää: köyhä ei voi elää rikkaan elämää ja rikas ei voi elää köyhän elämää.
Taitettu indeksi on mielestäni hieman toisella tavalla ikuisuuskysymys kuin valtiovarainministerin mielestä. Se on avain, josta kävellään sisälle oikeudenmukaisuuden ja markkinauskon kysymyksiin.
Mikäli oikeudenmukaisuus on todella sitä, että kaikille samaa, tämä merkitsee vain oikeudenmukaisuuden toisen puolen huomioonottamisen budjetin suunnittelussa. Oikeudenmukaisuuden toinen ulottuvuus Aristoteleesta lähtien on ollut tasoittavan oikeudenmukaisuuden ulottuvuus.
Tasoittava oikeudenmukaisuus on sitä, että paremmassa asemassa oleva luopuu heikommassa asemassa olevan hyväksi omista eduistaan jonkin verran.
Oikeudenmukainen jako muodostuu kolmesta osasta. Ensin kullekin ansionsa mukaan. Sitten, koska ollaan demokraattisessa yhtäläisten oikeuksien valtiossa, kaikille samaa. Kolmas askel on katsoa, onko joku niin heikossa asemassa oikeudenmukaisen jaon jälkeen, että hänen asemaansa pitää auttaa paremmassa osassa olevien hyvää ”leikkaamalla”.
Se kannustin, joka luopuneelle henkilölle jää, on niin sanottu hyvä omatunto. Sietää miettiä, kumpi on mukavampi asia. Hyvätuloisen saama 500 euroa vuodessa lisää vai esimerkiksi 300 euroa käteen ja hieman parempi olo sydämeen ja alemmassa palkkaluokassa olevalle 20 euron sijasta enemmän riippuen tietysti siitä, mikä on hyvätuloisten ja matalapalkkaisten määrällinen suhde?
Onko tämä näkökohta katoamassa suomalaisesta yhteiskunnasta?
Modernissa oikeudenmukaisuusteoriassa sellaisena kuin Rawls sen esittää, väitetään, että paras yhteiskunta on se, jossa heikoimmassa asemassa olevan asema on hoidettu paremmin kuin missään toisessa yhteiskunnassa.
Tämä ei merkitse kurjaliston diktatuuria. Rawlsin mielestä huonossa asemassa olevan asema hoidetaan parhaiten, kun lääkäreille maksetaan lujaa palkkaa, jotta motivoituvat tekemään työnsä. esimerkiksi.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
12 kommenttia:
Kuvaamasi reilu katsantokanta oikeudenmukaisuuteen on valitettavasti katoamassa suomalaisesta yhteiskunnasta. 'Kykypuolue' verhoaa taitavalla demagogisella kielenkäytöllään sen, että se on ajamassa vain tietyn, jo valmiiksi hyvintoimeentulevan, intressiryhmän etuja. Tasapuolisuutta veronalennuksessa ei ole se, jos kaikista köyhimmät (jotka eivät maksa valtion tuloveroa lainkaan) jäävät kokonaan vaille veronalennusten hyötyjä, mutta suurituloiset saavat samaan aikaan useiden satojen eurojen vuosittaiset veronalennukset.
Juhana Harju
Mutta saahan sillä 20 eurolla vuodessa lisäkahvikupin ulkona kuukaudessa, sentään.
Jäin uutislähetyksestä ihmettelemään tätäkin ajatusta. Jos 1000 euroa kuussa ansaitseva saa työtarjouksen kokopäivätyöstä, hän ei motivoidu ottamaan sitä vastaan, ellei paremmin palkatuissa töissä ole reilu veronalennus.
Oletetaan, että tyypille, joka ansaitsee 1000 euroa tarjottaisiin työtä, josta hän saisi 1900 euroa kuussa. Molempien veroprosentti olisi 25 %. 1000 euroa ansaitseva saisi käteen 750 euroa kuussa ja 1900 kuussa ansaitseva saisi 1425 euroa. Eikö kannattaisi mennä töihin, varsinkin jos tarjottu työ olisi mielekäs? Oletetaan toinen tilanne. (En väitä, että seuraava on oikeudenmukaisuutta, kyseessä on puhdas ajatuskoe). Tyyppi ansaitsee 2500 ja maksaa veroa 30 %. Käteen jää 1750 euroa. Tyypille tarjotaan työtä, josta maksetaan 4000 euroa kuussa, mutta ei tehdä "oikeudenmukaista ja kannustavaa veropolitiikkaa" vaan nappastaan roimat 40 prosenttia veroa. Käteen jää 2400 euroa kuussa. Ero on 650 euroa kuussa ja 7800 euroa vuodessa eli noin vanhat 50 000 markkaa vuodessa. Ei edes tätä mallia voisi pitää ihan kiskuriratkaisuna. Kyllä meille on luotu työn kannustavuudesta ja siitä maksamisesta niin monelta suunnalta mielikuvia, jotka ovat jotenkin härskistäneet koko jutun kuin vanhan voin.
Ei, kyl mä ole kauhean hämmästyny ja ku klapil päähän lyöty.
Jatkan edellistä ajatuskoetta vielä hieman. Kaksi vaihtoehtoa: 1. annetaan vain vähemmän ansaitsevalle prosentin verohelpotus tai annetaan se molemmille.
1. 2500 ansaitsevan käteen jää 1775 ja 4000 ansaitsevan käteen sama kuin yllä. Nyt ero ei ole enää 650 euroa vaan 625 euroa. 2500 ansaitseva saa vuodessa 300 euroa enemmän kuin ilman verokevennystä ja 4000 euroa kuussa ansaitseva saa entisen 7800 euron sijasta 7500 euroa enemmän vuodessa kuin jos hän ansaitsisi 2500 euroa.
2. Annetaan helpotus molemmille. 39 prosentilla 4000 tyyppi saa nyt käteen 2440 eli 40 euroa enemmän kuussa ja 480 euroa vuodessa ja 2500 euroa ansaitseva tuon 1775 euroa kuussa eli 25 euroa kuussa enemmän kuin ilman verohelpotusta.
Muodostaako malli, jossa verohelpotus annetaan vain vähemmän ansaitsevalle todella kannustinloukun, tilanteen, jossa henkilö ei mieluummin tee työtä, josta maksetaan 4000 euroa kuin työtä, josta maksetaan 2500 euroa kuussa palkkaa kun edellisellä ansaitsee kuitenkin yli 7000 euroa enemmän vuodessa kuin jälkimmäisellä?
Epäilen, että vaalirahajupakka jatkuu nyt vähän toisessa muodossa. Nämä vaikuttavat leipää ja sirkushuveja -tyyppisiltä ratkaisuilta.
Njoh. Kykypuolue on täynnä demagogeja. Niin se on aina ollut.
Silti joku vanha Valkeakosken paperitehtaan kamala patruuna Walden oli reilu tyyppi ja hoiti työläisten asiat niin päin että ne tehtaan siivoojat saivat useasti isomman korotuksen.
Olivathan työläiset kyllä sidottuja tehtaan asuntoihin, mutta vuokra pidettiin kohtuullisena.
Minä kuulun tuohon taitetusta indeksistä nauttivaan vähemmistöön, jolla ei tällä hetkellä ole mitään painostusjärjestöä.
Vaikka olisikin, niin painostusjärjestöön ei kukaan tätä nykyä liity, koska jokainen on yksilö niin hyvinä kuin huonoinakin aikoina eikä varsinkaan kerro kenellekään että eläke tulee olemaan 800 euroa siihen asti kun kuolema erottaa minut valtiosta ja sillä hyvä.
Vaikka hinnat kohoaisivat kuinka. Niinku Ameriikassa sanotaan: who cares.
Olen ennen tätä käsittänyt aristotelisen distributiivisen oikeudenmukaisuuden yksipuolisesti vain ansioiden mukaan osittamisena. Tasoittava ulottuvuus on uusi.
Oppi-isäni voisi olla sitä mieltä, että justice is an act of love; että rakkaus on oikeudenmukaisuuden sisältö, että oikeudenmukaisuus on rakkauden muoto.
Edelleen, jos ajattelee, että ihminen on kaiken mitta, niin millä tavoin vielä lisäksi pitää ansioitua?
Don Jusa
No myönnetään, että on tämä tulkintaa. Tarkalleen ottaen distributiivinen oikeudenmukaisuus on ansioiden perusteella tapahtuvaa jakamista ja aritmeettinen oikeudenmukaisuus jakovirheiden korjaamista. (Siis Arskalla)
Ansaintalogiikka ja suurimmat tekniset uudistukset hallinnollisella puolella ovat toiminnanohjausjärjestelmissä (SAP jne) tai näin olen ymmärtänyt. Sidotaan tuhansia transaktioita yhteen malliin, ja malli toimii niin Suomen Pankilla kun pienenpienissä teollisuusyrityksissä. Miten halutaan seurata raakamaidosta kulutuspalautteisiin asti Valiolla oli case missä sain olla mukana. Jokainen työntekijä trukinkuljettajasta toimitusjohtajaan ja hallintoon tarkistavat numeraalisia ns. totuuksia transaktioiden kautta. Kukaan ei näe mitään muuta kuin tietyt laatikot mitkä ovat Seesam -aukene portin lailla luotu heitä varten. Järjestelmä on hauras eikä siihen saa tehdä virheitä. Ei ole mahdollista edes korjata omia virheitä; jos tekee mokan koko systeemi pysäytetään ja näin erikoiset SAP asiantuntijat saavat tulla korjaamaan. Menee siis kaukaisemmaksi ja kaukaisemmaksi ajattelun maailmasta. Kukaan ei tiedä mitä muut täyttävät ennenkuin joku katsoo jotain, jolla on oikeus katsoa.
Mykkä kone ja silmistään sidotut käyttäjät. Vain transaktioiden määrä lasketaan. Näin olemme menneet elämään missä koneet ovat vain positiivisia (transaktio ei siis reflektoi eli ei ole kannattavaa tehdä miinus-transaktioita). Mutta ihminen kun oppii voi oppia myös ns. menemällä taaksepäin, reflektoimalla ja yhdistämällä uudella tavalla. Se ei ole enää mahdollista sanoisin ja siksi myös budjetit ovat pakotettuja pilkkomaan tiettyihin osiin jotta olisivat yhteensopivia järjestelmien kanssa.
Näitä on sitten kehitetty valtavilla rahoilla. Teknisen KK:n kautta näitä on puuhattu ainakin 20 vuotta ja mietitty onko parempi räväyttää kerralla uudistus vai osasina. Minä alan näkemään mörköjä kokonaisuuden kannalta sillä eivät voi tehdä suurempia ristiin meneviä asioita, jos järjestelmä ei sitä suo, ja yrityksen kannattavuus on yleensä muutenkin koetuksella firmalla kun firmalla. Ei ole siis varaa sitten uudistaa sitä infraa joka on muodostunut sisältäpäin. Vastaa sitä, ettei kunnilla ole rahaa uudistaa vesijohtonsa koska kaikki rahat on pantu urheiluun.
Lyhyt tie.
Mitä tehdä? Takaisin exel-maailmaan ja maalaisjärkeen samalla kun muut tekevät toiminnanohjausta koska se on niin muodissa. Pitää olla valmius reagoida myös lateraalisesti jos on tarvis eikä saa olla kiinni vain järjestelmissä ja projekteissa. On vaarallinen tie mielestäni.
Minä tekisin kaksi operatiivista linjaa: uusajattelijat ja vanhat ajattelijat. Uusille antasin tehtäväksi miettiä koko logiikka uudelleen ilman jäykkiä mutta-mutta-viisasteluja. Ihan vain ruutupaperi ja maalaisjärki. Sitten käyttäisin tietyn määrän aikaa miettiäkseni kannattavuusproblematiikan ja lähtisin tekemään uudistuksia missä ei enää makseta hurjista konsultointikuluista (kuten Bearing Point 300 000 euroa Niinistö).
H.G
Konsulttipalkkioita en ainakaan maksaisi. Ne liittyvät kylläkin kiinnostavalla tavalla ajatukseen, että kaikki työ on yhtä arvokasta. Olipa kerran virasto, jonka ongelma oli tämä: työntekijöitä oli 100 ja vain 50 oli tarvetta, mutta koska kyseessä olivat virat, ei irtisanomisia voitu tehdä. Tätä pähkäilemään kutsuttiin konsultti. Keksittiin innovaatio: eristetään henkilöstö, jolle ei ole työtä ja nimitetään se kehittämisosastoksi. Ilman konsulenttia suurta ideaa ei olisi keksitty.
Petri
Jos olet lukenut vaikka tämän päivän Mullikkaa, niin tiedät, että kyse on kosmeettisesta hämäyksestä. Tiedät sen muutenkin.
Mielenkiintoista asiassa on se, että 'kykypuolue' on päässyt dominoimaan suomalaista veropolitiikkaa vain runsaan 20 prosentin ääniosuudella. Veikkaisin, että kolme neljäsosaa suomalaisista on veronalennusten kohdentamisesta eri mieltä.
Juhana Harju
'Veikkaisin, että kolme neljäsosaa suomalaisista on veronalennusten kohdentamisesta eri mieltä.'
Surullinen tapaus - tällaista on demokratia yhdistyneenä vapaaseen markkinatalouteen.
Mutta koska sosiaalinen omatunto on taloudellisen kasvun este(?), kokoomuslaiset voivat hylätä sen itsekukin henkilökohtaisesti hyvällä omallatunnolla.
Heille kun yhteiskunta on pelkkiä yksilöitä.
Jotenkin 'kykypuolueen' saavuttaman dominoivan roolin voisi ymmärtää enemmistövaalijärjestelmässä, mutta se että puolue on saavuttanut dominoivan aseman suhteellisen vaalitavan vallitessa, on erikoista. Siihen niitä kykyjä tarvitaan. ;-)
Lähetä kommentti