Tulevaisuus

On viimeinen kesäloman aamu.

Takana on 5 viikkoa laiskasti tehtyjä kotiaskareita; Virossa käynti ja tätä tällaista. Lähdin 9 vuotta sitten tutkijanvirasta apotiksi ja olen asunut samalla paikkakunnalla koko tämän vuosikymmenen. 8 kesää harjoitin tieteellistä tutkimustoimintaa kirjoittaen artikkeleita ja lukien lähdekirjallisuutta. Nyt tuli paussi, jonka huomaan olleen tuoreeks ja terveeks.

9 vuotta sitten asiat mielsi siten, että miten tämän luostarin vetää 2010-luvulle. Tieteellistä toimintaakin, joka aikaisemmin on ollut rentoutumiseksikin asiaan liittyvän henkisen itsekidutuksen ohella, vailla oleva pysähtyminen on vääntänyt sisäistä maailmaani suuntaan, jossa katse kohdistuu 2020-luvulle.

Vuosikymmen menee nopeasti.

Tämä ei ole mahtailua eikä pelleilyä. Kuulun niihin henkilöihin, joiden ansaintalogiikan keskeinen osa on asennoituminen noin 10 vuoden päähän.

Luostarissa, jolla tarkoitan koulua, jossa olen, se on jonkin verran helpompaa kuin monissa instituutioissa. Luostarissa vapautuu arjen huolista ja saa tilaa katsoakseen kauemmaksi. Yhtenä syynä on se, että luostarin idea on määritelty jo kauan sitten ja se on kestänyt erilaisissa ajan myrskyissä.

Osa luostarin ideaa on maanviljelys. Ja jokainen tietää, että satoa on odotettava ja että joskus tulee myös katovuosia.

Toinen osa luostarin ideaa on rukous ja teoria.

Puhutaan usein siitä, että pitää olla visio. Ajatuksen esittäjät harvoin käsittävät, että visio on latinankielinen käännös termistä theoria. Visioiminen on mitä teoreettisinta ajatustyötä. Sanalla sanoen se ei ole tilastollisten ennusteiden, trendilistojen ja valtionhallinnon ohjeistusten välisessä maastossa harjoitettua sonnanajoa, jota luonnehditaan valistuneemmin kehittämistoiminnaksi. .

Irtautuminen tuosta visioimisesta on osa luostarin rukoilevaa teoretisointia.

Itselläni on ollut niin sanottuja pimeitä hetkiä ja turhautumista. Mutta olen kuin olenkin saanut myös ”korjata työni hedelmiä”. Korjaaminen on tapahtunut silloin kun 1500-luvun jälkeiseksi kokemani intellektuaalinen rappiotila on rauennut ja keskiajan ja antiikin maastosta nousevat ajatukset realisoituneet.

Tämäkään ei ollut pelleilyä vaan totinen tosi. Tieteenhistoriallisesti näkökulmasta katsoen innovaatioiden historia päättyi joskus 1400-luvulla. Kapistuksia on tehty mielin määrin, mutta teorioita ei, modaalilogiikan jälkeen.

Niillä on pärjännyt vähintäänkin kohtuullisesti. Mutta jos jotain vääntäytymisessä kohti 2020-lukua koen muutokseksi, se lienee vähitellen syntyvä vakaumus siitä, että eteenpäin mennäkseen on mentävä vielä enemmän taaksepäin kuin tähän asti olen tehnyt: Intiaan, Egyptiin Kaksoisvirtainmaahan ja sumerilaisten temppelipihaan.

Voi olla, että tuo siirtyminen taaemmas johtuu siitäkin, että maailma saavutti ylipäänsä 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä keskiaikaisen tason.

Euroopan Unioni alkoi muistuttaa Rooman kuuriaa, kaikki puhuvat maailmankieltä ja sillä ainoastaan rahasta, kuten Pietarin kirkkoa rakennettaessa ja nauttivat kuin ehtoollisena Big Mac-aterian, minnekä menevätkin, hengelliset kahjot uudistusliikkeet nousevat, Yhdysvallat on ristiretkellä, Islam kolkuttaa porttejamme ja kiinalaiset lähetystöt hätkähdyttävät maailmaa kuten ne tekivät keskiajan lopulla, luonnonkatastrofeja ja joukkosurmia tapahtuu ja maailmanloppua kovasti odotetaan.

Maailma tulee aina perässä. Maailma on hidas. Maailma ei osoita suuntaa.

Kaikki mikä on tähdellistä, on maailman ulkopuolella, lausui jo Wittgentein. Ja älkää mukautuko maailmaan, varoitti Paavali.

Maailman taantuneisuus on pienen ihmisen paras kumppani. Ei maailma kehity, ei sinunkaan tarvitse. Maailma kutistuu jo kovaa vauhtia taaksepäin kuten supistuva maailmankaikkeus.

Jos se nyt on päässyt keskiajalle, on sitä paettava kauan menneisyyteen, jossa näkisi, minne se kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden kuluttua on päätyvä.

Antiikin ja keskiajan kanssa selvisin jotenkuten, koska minut oli koulutettu asiaan keisarillisessa Aleksanterin Yliopistossa niin kutsutun huippututkimuksen keinoin.

Nyt en ole enää omalla maalla eikä huippututkimusta ole.

Tämän on tarkoitus vihjata, että 2000-luvulle tyypillinen puppugeraattori, joka suoltaa osaamista, laatua, kehittämistä, menneisyydenhallintaa ja huippua tulee kohta vaihtumaan joksikin yhtä todellisuudelle vieraaksi ällötykseksi.

Opiskelijoilla on noiden sanojen korvaajaksi hyvä ehdokas, joka alkaa v-kirjaimella. Körttiopistossa sellaista voisi kenties käyttääkin, mutta ekumeenisen rakkauden takia, koska asia kristillisissä opistoissa on varmasti vaikea, on minunkin opastettava ihmisiä välttämään v-sanaa. Taidan sanoa syksyllä ensimmäisessä rehtorin puhuttelussa, että jos joku tuntee kiusausta käyttää v-sanaa, käyttäköön sanaa laatu tai kehittäminen tai osaaminen, merkitys on joka tapauksessa sama ja vähemmän syntyy huonojen tapojen vaikutelmaa.

Erno Paasilinna kirjoitti kerran hyvän satiirin v-sanasta, kuinka kirjailija antoi kirjalleen sen nimen ja miten hän sitten matkusteli ympäri Suomea sitä esittelemässä. Suosittelen.

Ilman ironiaa kauhistelen sitä, että intiimi alue ja elämän syntymisen alue on muodostettu välimerkiksi puheessa. Olen vaivaantunut niin sanotun nykynuorison seurassa tämän ilmiön tähden.

Samalla ehdottamani asiat sopivat hyvin korvaamaan v-sanaa. Ne raiskaavat kaiken sen, mikä itselleni on tärkeää.

Mutta takaisin siihen, että antiikkia kyllä, mutta tutkimuksellinen ote vähenee sitä edeltävien kulttuurien kohdalta. Nyt ollaan pojat, ryöstöretkellä, sanoo Lahtinen, kun ylittää vanhan rajan.

Sanonta sopii tähän omalta maalta poistumiseen sikäli, että jos jostain olen varma niin siitä, että 2010-luvun alussa taloudessa tullaan näkemään ankeampia aikoja kuin nyt. Korot ovat korkealla, mutta inflaatio sen kun kiihtyy. Keski-Euroopassa törmätään saksalaisen hyvinvointivaltion ylläpitokustannusten täyttämisen vaikeuteen niillä töiden hinnoilla ja sellaisella väestöllä. Ja se tuntuu myös Pohjolassa. Venäjä tulee kovenemaan. Kiinalaisen käsityön halpatuotteet koristavat kotejamme. Ilmastomuutoksesta ei muutaman vuoden päästä puhuta mitään, mutta moninainen ekoteollisuus autojen, energian ym. tuotteiden alueella tulee voimistumaan kovasti.

Näitä tällaisia on verraten helppo ennustella.

Pidemmällä ajanjaksolla voi ennustaa suurimmalla todennäköisyydellä sen, että tapahtuu jotakin ennustamatonta.

Tärkeämpää kuin tietää, mitä on tapahtuva, on asennoitua kohti tulevaisuutta. Uudelleenorientoituminen vie viikkoja ja sammuttaa aktiivisen toiminnan, joka on kuulunut vanhemman subjektiivisen paradigman pirtaan.

Asennoitumisen jälkeen on helppo kulkea, kun tietää, mitä kohti on menossa ja kun käytössä on ajan tyrskyissä koeteltu toimintaidea ora et labora, rukoile ja tee työtä.