Marionista vielä

Ettei rehtoriuskottavuuteni vallan romahtaisi kerään kamaa erääseen artikkeliin. Laitan siihen pätkän Marionin kirjasta God without Being. Tuossa muistiinpanoja:

Marion pyrkii muodostamaan ilmoituksen kategoriaan perustuvan ateismin ja teismin tuolle puolen asettuvan teologian. Näkemys muodostuu kahdesta osasta. Ensimmäinen on ikonin ja idolin välille tehty ero. Toinen on filosofisen olemisen käsitteen ja rakkauden välille tehty ero.

Teesinomaisesti esitettynä idolia ja ikonia koskeva osa Marionin ajattelua sisältää seuraavat ajatukset:

Olevaisen käsittämisessä vallitsee fenomenologinen konflikti olevaisen tavan välittävien perustumuotojen ikonin ja idolin välillä.

Idoli on katseen tekemä.

Idoli läpinäkyvyydessään täyttää katseen intention, joka ei tavoittele mitään muuta kuin näkemistä. Niinpä idoli ei ole muuta kuin peili, joka välittää katseen kuvan. Peilinä se kuitenkin peittää itsensä ja näyttäytyy katseesta riippumattomana kuvana.

Idoli ei itse asiassa representoi mitään vaan se vain näyttää sen, mitä inhimillinen katse on kokenut jumalallisesta.

Idoli voi olla myös konseptuaalinen. Kun filosofinen kieli nimeää jonkin Jumalaksi, se muodostaa idolin.

Sekä teistinen että ateistinen Jumala eivät ole Jumalasta vaan syntyvät inhimillisestä katseesta.

Ikoni ei synny katseesta vaan synnyttää katseen. Ikonia ei nähdä vaan se ilmenee.

Ikonin normi on Paavalin muotoilu näkymättömän Jumalan kuvasta (eikon tou theu tou aoratou, Col 1:15)

Kun ikoni esittää näkymättömän, näkymätön pysyy näkymättömänä, sillä näkymätön voi tulla näkyväksi vain säilyttäen näkymättömyyden intentionsa.

Ikoni tekee katseesta loputtoman. Ikoni merkitsee avoimia kasvoja, sillä kasvot pysyvät näkymättöminä.

Idolin ja ikonin sovellus Jumalaan on vastaavasti tällainen:

Idolin ydin on jumalakäsitteen muovaaminen. Se ilmaisee aina kokemuksen Jumalasta, mutta peittää tämän tehden Jumalan näkyväksi ja hylätessään Jumalan näkymättömyyden.

Tämä Jumala on kuitenkin kuollut. Kun Nietzsche julistaa Jumalan kuolemaa, hän julistaa idolin, jumalakäsitteen kuolemaa.

Kun Heidegger kirjoittaa olemisen transsendenssista, hän tarkoittaa, että Jumalan käsite saapuu filosofiaan idolina, filosofisen järjen tuotteena eikä Jumalasta lähtöisin olevana ikonina. Heidegger kirjoittaa: ”Jumala-ton ajattelu, joka hylkää filosofian Jumalan, Jumalan, joka on causa sui, on kenties lähempänä jumalallista Jumalaa.”

Jos Jumala ”on”, Hän on oleva, mutta onko Hänen välttämättä oltava? Jos Hänen on välttämättä oltava, Hän on ehdollistunut ja Hän on tullut käsitettäväksi.

Rakkaus ylittää käsittämisen ja ehdollistumisen rajat. Jumala ei ole, koska Hänen on oltava, vaan sen sijaan Hän rakastaa ilman ehtoja, rajoja ja käsitteellisiä varauksia.

Rakkaudelle on ominaista, että se antaa itsensä. Siihen ei sisälly vaatimusta, että vastaanottaja vastaanottaa sen ja vahvistaa sen käsitteellisesti.

Ilmoitus eli ikoni ei koskaan esittäydy filosofisena käsitteenä Jumalasta. Jumala ei ole oleva vaan Jumala on rakkaus.

Marionin idea on muunnelma transsendentaalisia ominaisuuksia, oleva, hyvä, kauneus, koskevasta keskustelusta. Tuomas Akvinolainenkin ajatteli, että ne ovat todellisuudessa samanaikaisia, mutta niiden välillä vallitsee kuitenkin hierarkia: oleva on hierarkkisesti korkeammalla tasolla kuin hyvä ja kauneus. Marion kääntää tämän näkemyksen toisinpäin. Hyvä on hierarkkisesti korkeampaa kuin oleva.

Näin tehdessään hän joutuu ongelmiin. Hän väittää, ettei hänen näkemyksensä ole Tuomaan näkemyksen kanssa yhteensopimaton, koska Tuomas ajattelee, että jumalallisen olevan välillä vallitsee analogia luotujen olemisen (ens commune) kanssa ja nämä eivät ole sama asia. On kuitenkin erikoista ajatella, että rakkaus olisi, jos oleminen ei ole jollain tavoin primäärinen rakkauden suhteen. Tällöinhän rakkautta olisi ennen kuin se on, eikä tässä näytä olevan mitään järkeä.

Tuomaan mielestä Jumala Olevana merkitsee Jumalan olemista sinä minä Hän on. Tämä kuulostaa vähemmän idolatriselta kuin määritellä Jumala rakkaudeksi.

Jumala ei varmaankaan ole Heideggerin oleva, mutta teistinen puhe Jumalasta ei edellytä sen tyyppistä näkemystä vaan juuri Tuomaan siihen liittämän mystisen aspektin takia se on filosofisesti vähemmän ladattu näkemys kuin Marion näyttää olettavan.