Yksi reitti sille, joka katsoo jumalapuheen filosofisen saturaation idolatriseksi voisi olla todeta, että "olla" on pelkkä kopula. Jos sanon Jumala on (kuten Marionkin sanoo heti kirjansa alussa), en määrittele Jumalaa siten, että Hän on oleva. Sen sijaan ilmaisu "Jumala on" viittaa tähän: Minä olen se joka minä olen.
Niin vahva filosofisen jumalapuheen eristämisen vaatimus kuin mihin Marion pyrkii, on ongelmallista yhtä paljon Jumalan määrittelemisen rakkaudeksi kuin olemiseksikin osalta.
Ongelmia on siis kaksi: Jos transsendentaalinen ominaisuus rakkaus on primäärinen suhteessa olemiseen, joudutaan väittämään, että rakkaus on vaikka olemista, jolla rakkaus voisi olla ei ole. Ympäri mennään, yhteen tullaan.
Toinen ongelma on tuo yllä mainittu: rakkauskin on jo jonkin määrittämistä ja kaikki rakkauden kuvat voidaan niin tahdottaessa redusoida "katseen" synnyttämiksi idoleiksi, jotka kertovat katseesta, mutta eivät siitä, mitä se näkee itse muovaamiensa kuvien tuolla puolen.
Marionin teorian ensimmäinen askel on erottelu idoliin ja ikoniin, toinen askel tämän erottelun pohjalta tehty teoria Jumalasta rakkautena. Kolmas osa on rakkauden lahjoihin liittyvien liturgisten performatiivien teoria.
Uskonto ei hänelle ole lauseen "Jumala on olemassa/Jumala on rakkaus" totenapitämistä vaan esimerkiksi lauseen "siunaan sinut" performatiivista käyttöä.
On kiinnostavaa, että Marion istuu Tillichin oppituolilla, John Nuveen-professuurin haltijana Chicagossa.
Marion on nimittäin yhtä paljon Tillichin suuren vastapoolin Karl Barthin kuin Tillichin seuraaja.
Barthinkin lähtökohta oli ilmoitus, kuten Marionin. Barthille Jumala kohdataan taivaasta kohti suoraan maahan tulevassa Sanan aktissa. Kaikki teologia ja filosofia on hänelle syntiinlankeemusta. Ensimmäinen sielunhoidollinen keskustelu oli käärmeen kysymys: onko Jumala todella sanonut?
Marion ei opasta kohtaamaan Jumalaa Sanan aktissa, mutta hänelle Jumala ilmoittaa itsensä itsensä antavan rakkauden akteissa, liturgisissa performatiiveissa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
18 kommenttia:
Jos määrittelemme Jumalan ikään kuin ulkopuolelta 'rakkaudeksi' tai 'olemiseksi', heikkoudeksi jää silloin se, että suhtaudumme Jumalaan määrittelyjemme kohteena ja määrittelemme siinä sivussa itsemme Jumalan rakkauden erilliseksi objektiksi. Niin kauan kuin pidämme Jumalaa käsitteellisenä ongelmana, joka pitäisi ratkaista, me itse asiassa hahmotamme itsemme erossa Hänestä.
Nämä ongelmat voi välttää luopumalla pitämästä Jumalaa mielelle asetetuksi ongelmaksi, joka pitäisi ratkaista, ja
käsittämällä Jumala mysteeriksi, johon osallistumme.
Juuri noin. Minulle Jumala on oma kykyni olla sitä mitä haluan olla. Jos kerran tiedän, että olen aina ja joka kerta myynyt tai tuottanut firmoille sitä mitä heille on ollut tärkeää en voi ymmärtää, miksi jotkut silti paheksuvat minua. Heille minun kysymykset (avoimet heitot ja ihmettelyt) olivat liian väkeviä sillä niitten kautta tajusivat myös miten tämä maailma on junailtu. Se oli heille liian väkevää ja näin päättivät mieluummin mustamaalata ja sen jälkeen ei ole enää ollut kiinni mistään mitä sanon tai en sano: sen jälkeen on ollut prestige-kysymys: heitä pelottaa, että kokonainen ryhmä on menettämässä valtaansa ja sitä peittääkseen haukkuvat minut hulluksi ja antavat typerien pikku-asiantuntijoiden luoda väärää mainetta ympärilleni jota inhottavimmat ns. ystävät (apua minkälaisiin ryhmiin sitouduinkaan) pääsisivät sitten levittämään ympäri kaupunkia. Tämä on siis realismi: näin huhut leviävät ja minä ainakin opin, että he saavat levittää mitä vaan sontaa ns. auttamisen nimissä kun minä en saa sanoa mitään, etteikö he olisi siinä suurin piirtein lakikirja kädessä ohjaamassa ns. oikealle tielle. Mutta minä en ole lakia rikkonut mutta olen nähnyt miten tämä öykkäriporukka rikkoo härskisti ja räikeästi. Mutta niin kauan kun köyhä heitä ihailee, heillä on valta. Minä jouduin syrjään siksi.
Hei hyvät Petri, Juhana H., HG, ja kumpp.
Petrille:Kiitos kopuloista ja perfomatiivikapuloista;)
Miten mahtaa Austin asettua
tähän omien analyysiensä kanssa?
Voiko Marion noin simppelisti
esittää, voi sitten, kun niin
uskottavasti esität. Ei siis vaikuta prima facie subtiililta näkemykseltä;)
Juhanalle: Niin, mystikka onkin vähän eri juttu, sen avulla on aika
lailla helppo nämä jutut "ratkaista", mutta analyyttisessä uskonnonfilosofiasta ja monessa muussakaan ei olle kovin relevanttia.
ad omnia:
Muutenkin järjen käytön ensisijaistaminen on tunteenomainen
siirto. Taustalla on siinäkin emootiot, sitä lähinnä tarkoitan.
Uskollisuus on jäämässä pois uskonnosta ja tilalle tulossa
muuta roinaa. Uskonnollisuus valtaa
alaa pikemminkin maallisessa kontekstissa ja hurlumhei-liikkeissä, joita myös new age -nimellä kutsutaan, vanhoja keittoja
lämmitetään uudestaan.
Petrille vielä: Miten mahtaa acedia eli henkinen turtuneisuus syntyä ihmisessä, mille se on reaktiivinen?
Millainen on Wilhelm Wundtin Vorstellungsgefühle`n suhde
uskonnollisiin (perus)tunteisiin?
Ajattelen tässä myös osin William
James tunneteriaa ja J:n uskonnonfilosofiassa olevaa " Will to Believe-oppiansa ja sen suhdetta Putnamin ja Rortyn vääntöihin.
Ystävällisesti Matti
Mattitanelille:
Mielestäni katsannossani ei ole kysymys "ratkaisusta", vaan ratkaisusta.
Palataan. Nopeasti acediasta. Perustutkimus aiheesta on Wenzel, The Sin of Sloth.
Hei hyvät Petri, Juhana et al.,
Kiitos Petri, palaa asiaan,
kun taas ehdit, jaksamme odottaa.
Juhanalle: Tarkoitin nimenomaan,
että uskonnonfilosofisesti sitä voi pitää helppona "ratkaisuna",
mutta se ei ole siinä kontekstissa
ratkaisu, mutta voihan sellainen
"ratkaisu", johon viittaat olla
yksittäiselle ihmiselle ratkaisu,
vaikka se olisikin muussa kontestissa "vain" "ratkaisu",
eikä ratkaisu, josta tässä Petrin
kirjoituksessa on kaiketi ollut
pääosin kysymys.
Voimme sitten miettiä, mikä mahtaa
olla RATKAISU, jolla tämä asia
saadaan ratkeamaan vai jääkö se vain "ratkaisuksi" tai peräti "ratkaisuyrityksekseksi".
Tiedä häntä, pitää mennä...
Muuten kiitos Sinulle Juhana hienoista ravintovinkeistä ja
myös blogistasi, jatka taas,kiitos!
Palaillaan.
Ystävällisesti Matti
niin rakkuas pitaisi maaritella
jumala on kyky olla..
mita on rakkaus
Kiitos, Mattitaneli, blogia ja ravintoneuvoja koskevasta tunnustuksesta.
* * *
Hieman kapinoin vielä ajatusta vastaan, että näkemykseni ei olisi uskontofilosofisesti kiinnostava tai mahdollinen. On sitäpaitsi aika heikko argumenttihylätä jonkin asian totuusarvo sillä perusteella, että se ei olisi jonkin tieteenalan kannalta relevantti.
Jos mysteeri-sana aiheuttaa allergioita, sen voi korvata vaikkapa sanalla inklusiivinen. Eli olemme Jumalan kuvina Jumalan sisäpuolella - emme määrittelemässä Häntä ulkopuolelta. Koska olemme Hänen sisäpuolellaan, emme voi määritellä Häntä muutenkin kuin kokemalla.
Hieman silti epäilen, että joskus mieli rakastaa enemmän ongelmia kuin ratkaisuja. Jos ratkaisu löytyy, mielihän jää aivan toimettomaksi!
Jossain vaiheessa ego-mieli toivon mukaan tajuaa oman rajallisuutensa ja luovuttaa, antautuu, siirtyy syrjään.
* * *
Sufilaisuudessa on kertomus kahdesta kalasta. Ne keskustelivat siitä, onko vettä olemmassa. - Äh, en muista miten tarina jatkuu, olkoon. ;-)
Mattitaneli: Minä luin William Jamesin aika vanhoista kirjoista. Samoin Piagetin. Mead myös vanhasta alkuperäiskirjasta. Koska en ollut päässyt vielä ns. kirjojen maailmaan enkä ollut juuri keskustellutkaan näitten ns. oppineiden kanssa minä vain imin tästä essenssistä kaiken kunnon opin. Tajusin miksi Deweyn more-of-the-same prinsiippi oli pidetty hyvänä juuri 1900-luvulla missä harmonisoinnit olivat tätä päivää. Mutta mietin, miksi sitä ei ollut missään kirjoitettu vaan minuakin hyökättiin kohti kun koulutusfirmassa sanoin, etten halua kysyä ihmisiltä opetustilanteessa sillä se ei tuo uutta vaan jauhaa vanhaa. Mutta minua ei ymmärretty, ei myöskään kasvatustieteen sisällä. Olivat sitä mieltä, että olin kylmä koska heille pedagogiikka pitäisi olla humanistista ja terapeuttista. Myös filosofit nauroivat. Eivät tajunneet, että koska olin tutustunut myös Peirceen niin näin, että kyse oli indoktrinaatiosta, jolla tosi pitkät juuret. Ei taaskaan kukaan ymmärtänyt. Observoin sitten että olin todella erilainen ja tajusin, että olin siksi osaavampi koska olin pähkäillyt kysymysten kanssa ensin kentällä ja sitten vasta teorioiden kanssa. Yleensähän se menee toisella linjalla ja siksi nuoret automaattisesti viedään yhden ja saman vallitsevan tietoteorian alle. Ei pääse siis muuttumaan koska nythän ovat auktoriteetit sanomassa, ettei kuules likka kiilata: ensin opit sen minkä mekin ja sitten voit itse kirjoittaa sanoivat. Mutta enhän minä saa representaatiot poiskaan koska olen ne elänyt oikeassa elämässä. Tuoli on tuoli kun sen on tajunnut eikä siitä saa pöytää sen takia, että proffat rupeavat sitä niin väittämään. Pragmatismi kokonaisuudessaan on ollut mielenkiintoni ja lähetin Bergmanille mm inputeja. Eivät halunneet hyväksyä, katsoivat vaan aika pitkin silmin. Peirce-kongressissa ymmärsin koko rulianssin vaikka en ymmärrä englantia niin hirvittävän hyvin. On siis tärkeää tajuta miksi junnataan Deweyssä eikä osata siirtyä eteenpäin: se vie rahat silloin niiltä, jotka jo sofisteina Jeesuksen aikana tajusi miten huomiota voi vähän vekslata. Nyt ei silti enää ole se aika: nyt on aidon muutoksen aika ja minä olen tarjonnut osaamistani vallalle ensin että saavat reilun chanssin ottaa se haltuun, eikä antaa köyhien viedä sillä massa vie jos aristokratia aikoo olla typerä. Se on ollut pelkoni sillä en usko, että maailma tulisi paljon paremmaksi siinä, että tapetaan kaikki hienot suvut jotka ovat vuosien ja vuosien varrella jaksaneet mennä pitkää ja kapeaa tietä sittenkin. Ovat siis mielestäni ansainneet silti etulyönnin mutta se tarkoittaa nyt, että koska informaatiotyhjiön avulla ollaan kehitetty ennenlukematon määrä syntyvyyttä sekä kolmansissa maissa että aasiassa on entistä isompi haaste.
Hiljaa hyvää tulee kunhan suostuisivat edes tajuamaan oikean tilanteen eikä mollata minunlaisia.
Siitä olisin ollut kiitollinen. Miehelleni voin antaa anteeksi, ei hän ole tajunnut koko asiaa ja siksi hän satutti minua niin kauhean paljon, ja samalla hänhän elätti minua vaikka olisi voinut olla armeliaampi myös. On siis monen tahon vika jos vikoja haluaa etsiä.
VOLUNTARISMIA
Tietäminen ei ole elämisen tarkoitus.
Tärkeintä on tahtoa, tietäen sentään
mitä tahtoo.
Usko on tahtomisen suunta.
Kalevi Hotanen
Usko on tahtomisen suunta. Kyllä mutta sitä kahlitsee valta. Samalla voisin vastata Dudille kun ihmettelee mikä on rakkaus, ettei se ainakaan ole yksinäisyys ilman tahtoa. Tässä on sitä mitä en usko, että Jumala sittenkään meistä olisi halunnut:
http://www.youtube.com/watch?v=0ghELuIDVb4
Hei hyvät Petri, Juhana, HG et alii.,
Kiitos.
Juhanalle: Nyt voin kommentoida
vain lyhyesti, sori.
En väittänyt, että näemyksesi ei voisi olla
uskonnonfilosofisesti kiinnostava,
enkä missään mielessä hylännyt
näkemystäsi,vaan yritin sanoa,
että miten monet sen näkevät
tietyssä po. konteksissa.
Itse sympatiseeraan ( jopa enemmän) hienostunutta näkemystäsi.
Ootko lukenut S. A. Teinosen niitä upeita teoksia, jotka käsittelevät mystikkaa? Muuten, Avilan T(h)eresa mun kestosuosikki.
HG:lle: Palaan ehkä asiaan, kun taas ehdin.
Petri: Odotan innolla taas kirjoituksiasi ja myös kommenttia
kommenttiini.
Ystävällisesti Matti
Petri
'Ympäri mennään, yhteen tullaan.'
Mitä johtopäätöksiä sinä tästä pattitilanteesta teet?
Päästätkö itsesi joskus hetkeksi vapaalle analyyttisen teologian 'pakkopaidasta' ja ryhdyt soittamaan virsiä saksofonilla (hymiö)?
Onhan soittaminen ikäänkuin linnunlauluun verrattavaa 'olemista'.
Kalevi
'Usko on tahtomisen suunta.'
Samaa mieltä.
HG
'Usko on tahtomisen suunta. Kyllä mutta sitä kahlitsee valta.'
HG:lle kysymys: Mikä valta? Kenen valta?
Kun ajattelee, ajattelulla on ajattelun kohde. Mutta Jumalan käsite meinaa jotain, joka ei ole minkään kohde. Jumalan käsite viittaa johonkin, joka ylittää kaikki kohteet; Jumala "Olemisena" antaa olemisen kaikille kohteille.
Jumalasta puhuminen puhkeaa vasta, kun hänestä ollaan erossa. Me olemme Jumalasta "erillisiä". Puhe lakkaa vasta haudassa.
"Jumalassa" puhe on tarpeetonta. Puhe on vain siitä, mistä on puute. "Jumala ilman olemista" ei tässä hahmotustavassa tarkoita yhtään mitään.
Mutta tämä katsomustapa voi olla pikkuisen kreikkalainen, vaikka onkin kyllä tosi klassinen ja vielä niin, että keskiajalla jotkut (Eckhart) muotoilivat jopa, että oleminen on jumala.
Miten määritellä rakkautta? Tunnetta - hohhoijaa. Älyllinen ominaisuus - hmm... oletko ikinä edes rakastunut? Olemisen yhteyttä? Joo... Mutta hetkinen - taisit sanoa "olemisen...?
Moon niin aivopesty, etten pääse irti tästä: Jos joku sanoo, mitä rakkaus on, niin hän puhuu jo olemisesta.
Pitääkö tässä nyt lukea joku Marion?
A.K.H
Jep. Usko on tunne siitä, että uskonnolliset asiat koskevat itseä. Koska se on tunne, se on tahdon suunta, sillä tunteet ovat tahdon intensiivisin osa eli ns. sydän. Siksi sydämen uskosta puhuminen on minusta aika samanlainen asia kuin sanoa, että usko on tahdon suunta.
Rauno
Oi miksen laulaa kuin lintu vois...eli kaiken vaihtaisin laulun lahjaan. Katsos ma pinnistelen kovasti näine muotoilen, koska olen läpikotaisin laiska ja kuulun ojaan.
Don Jusa
No eihän nyt ole mitään sen helpompaa kuin määritellä rakkaus. Se on mysteeri, kuten kaikki tietävät.
Marionin parhaat kirjat ovat Descartesista, jolla se ansioitui. Nuo teologiset kirjat ovat vetävästi kirjoitettuja, mutta ei tiedä, kannattaako niitä lukea ellei ole velvollisuutta. Kun olin professori, minulle maksettiin palkkaa siitä, että olen tuollaisista kiinnostunut. En muuten lukisi. Pätevöittävät amerikkalaisen divinity schoolin professuureihin, joihin pääsee, kun on eurooppalainen ja kirjoittaa sopivan raflaavasti ja sekaan hieman puuta heinää. Tillich oli mielestäni paljon paljon oppineempi veikko, mutta kyllä nämä senkin ultimate concernit ja muut väännökset on minusta ihan retorista potaskaa.
H.G
Peirce on kiinnostava, varsinkin sen semiotiikka, ikonista sielläkin puhutaan.
Dudivie, Juhana ja Matti
Kiitoksia ajatuksista, jatketaan.
Valta on mielenkiintoinen ilmiö ja siitä on hyvin vähän kirjoitettu koska se on kuten kateus hirvittävän vaikea nähdä tai siihen ei voi oikein tarttua koska tarttuva on jo itse silloin kiikissä. Minulla on loistavia omia kokemuksia vallasta ja kiusattuna olemisesta; tämä pitää jäädä omaksi pesämunaksi: Nyt olen vähän ilkeä mutta tässä on niin paljon. Olen yleensä auliisti jakava mutta enhän ole nobody, minun pitää saada itsenikin jotenkin työhön. Ehkä se voisi olla näistä asioista jotenkin?
Vallan kuvioihin kuuluu ensinnäkin se, että sillä on valtaa siivota omat uhat pois (sen olemme kyllä huomanneet eikö vaan; on niin paljon kontrolleja kontrollien päälle). Tästä pitää alkaa kun valtaa miettii.
Rakkaus on vain ainoa ns. valta joka ei käyttäydykään ollenkaan kontrolloivana vaan pikemminkin toiseen suuntaan. Minä sain "rakkaudella" paljon enemmän aikaan kun valvomalla tai uhkaamalla. Olen siitä tyytyväinen, kävi miten kävi.
Joku rakkautta tutkiva voisi siitä ottaa jotain irti. Minä puhuin ennen vanhaan joidenkin proffien kanssa tästä mutta jäivät jotenkin sitten vain pois ns. elämästäni: eivät oikein tajunneet mistään mitään ja paras bestis taisi ns. myydä pois minut helpoille. Joku siis onnistui kaatamaan minut jossain kohtaa kesken minun omia kamppailuja ja totta puhuen en tiedä vieläkään miksi. Mutta kun jouduin altavastaajaksi oikein kunnolla (yrittivät lopulta kertoa että olen sairas!) bestiskään ei enää seissyt moraalini tai olemukseni puolella vaan möi ulos kertomalla kaikki salaisuuteni. Nyt ei ole mitään enää - ehkä en jää Suomeen. On outo olo; osaava, rohkea, näkevä ja hyvää tahtova: ei voi olla ilmeisesti jos samalla on avoin. Jotain tässä ei stemmaa, ja onko se minussa vai maailmassa/kulttuurissamme en ole ihan varma, mutta varma olen, etten voi huonosti mitenkään. Olen erittäin vankasti kaksi jalkaa maassa mutta erittäin tietoinen, että olen teoreettisesti jotenkin lahjakas.
Näin uskon vaikka palaute on ollut lähes olematon: oma mieskään ei ole sanallakaan milloinkaan eikä vanhingossakaan antanut mitään palautetta taikka positiivista viestiä. Mutta kyllä hänen lippunsa rupesi kasvamaan kun minun yritettiin kaapata ja kaataa.
Outo maailma siis.
Järveläiselle:
Se message varmaan on juuri siinä, että kulloinkin se ns. elämän kallein asia onkin retorista potaskaa.
Lähetä kommentti